Kysymyksiä & vastauksia

Kysymyksiä ja vastauksia psykoterapiasta ja Gestaltista

Mielenterveyden tarkistuslista

1. Onko elämässäsi tapahtunut lähiaikoina jokin järkyttävä tapahtuma?
2. Oletko pitkään ollut uupunut tai stressaantunut?
3. Oletko menettäneet elämänhallinnan?
4. Onko sinulla itsemurha-ajatuksia?
5. Syötkö riittävästi ja säännöllisesti?
6. Onko unesi riittävää ja hyvänlaatuista?
7. Onko sinulla ientulehdusta tai muita hammasongelmia?
8. Onko kilpirauhasesi toiminta liiallista tai vajaata?
9. Puuttuuko ravinnostasi rautaa?

Kysymys 1. (järkytykset):
Järkytykset kuuluvat elämään. Kestää aikansa toipua niistä, eivätkö ne sinällään ole mielenterveyden ongelmia. Voi toki olla hyvä keskustella ammattilaisen kanssa, jotta saa otteen elämästään. Kun tilanne pitkittyy, on ammattilaisen avusta voi hyötyä.

Kysymykset 2.-3. (uupumus, hallinnan menetys):
Näiden asioiden vuoksi ihmiset usein tulevat psykoterapiaan. Ulkopuolinen ihminen, johon ei ole aikaisempaa suhdetta, auttaa näkemään tilanteen uudella tavalla.

Kysymys 4. (itsetuhoiset ajatukset):
Jos sinulla on itsetuhoisia ajatuksia, älä jää odottamaan terapia-aikaa. Soita MIELI ry:n Kriisipuhelimeen 09 2525 0111 (24/7), ota yhteyttä oman alueesi päivystykseen tai hätätilanteessa hätänumeroon 112. Psykoterapia on hyvä jatko, mutta ei ensiapu akuutissa tilanteessa.

Kysymykset 5.-6. (uni ja ravinto):
Vaikeudet näissä asioissa voivat tuottaa mielenterveysongelmia ja pahentaa jo olemassa olevia. Niihin voi saada otteen terapian avulla.

Kysymykset 7.-9. (hampaat, kilpirauhanen ja rauta-arvot):
Ongelmat näissä vaikuttavat mielialaan ja jaksamiseen, ja niiden oireita voidaan tulkita mm. masennukseksi. Oireiden taustalla voi siksi olla hoidettava somaattinen syy, joka kannattaa selvittää esimerkiksi perusterveydenhuollon tutkimuksissa ennen psykoterapiaan hakeutumista tai sen rinnalla. Molemmat eivät sulje toisiaan pois.

Jos olet epävarma, tee itsearviointitesti.

Masennuskysely (Pitkä masennuskysely BDI-21)
https://www.mielenterveystalo.fi/fi/masennus
Ahdistuneisuuskysely (GAD-7)
https://www.mielenterveystalo.fi/fi/oirekyselyt/ahdistuneisuuskysely-gad-7

Huomio: Testien pistemäärä ei ole diagnoosi eikä korvaa ammattilaisen arviota.

Apua saa

Jos pohdit terapian tarvetta, tärkeintä on puhua jonkun kanssa.

  • MIELI Kriisipuhelin on akuutissa tilanteessa hyvä ensikontakti avun piiriin.
  • Voit myös varata minulta ajan keskusteluun. Yhteystiedot aukeavat linkistä.
  • Psykoterapia-sivulla on linkki Kelan hakuohjeisiin kuntoutuspsykoterapiaa ja vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta varten.
  • Olen listannut lisää tietolähteitä Linkkejä-sivulle.

Työnohjauksesta löytyy tietoa omalta sivulta.

Tarjoan

On sitäkin

Gestalt-terapiaa voidaan tehdä suunnitelmallisesti lyhyinä ohjelmina. Lähtökohtaisesti Gestalt-terapia on pitkäkestoista. Lyhytterapiaohjelmani löytyvät sivulta Hinnat.

Usein esiin nousevia aiheita terapiatyössäni ovat olleet:

  • masennus
  • bipolaarisuus
  • aggressio ja väkivallan kokemukset
  • pakkoajatukset ja -oireet
  • dissosiaatio
  • addiktio
  • paniikkihäiriö
  • itsemurha-ajatukset
  • erokriisit
  • kiintymyssuhteet
  • sukupuoli- ja seksuaali-identiteetin haasteet
  • kiusaaminen
  • haasteet neurokirjolla
  • sosiaalinen jännitys

Psykoterapiaan kannattaa hakeutua myös silloin, kun oireet ovat lievempiä. Vaikean asian käsittelyä ei tarvitse osata tehdä yksin.

Kyllä

Useimmat aloittavat lähitapaamisilla, mutta joidenkin kanssa työskentely jatkuu kokonaan etänä.
Työnohjausta teen mieluiten lähitapaamisina, mutta etäyhteys toimii myös.

Kyllä

Traumojen käsittely on luonnollinen osa Gestalt-terapiaa, vaikka se ei ensisijaisesti ole traumaterapiaa sanan suppeassa merkityksessä. Hyödynnän työssäni kehityksellisen somaattisen psykoterapian (Gestaltin DSP-suuntaus) kehollisia menetelmiä yhdessä sensomotoristen, luovien ja traumatyöskentelymenetelmien kanssa, ja ne ovat terapiatyössäni osoittautuneet toimivaksi myös traumaperäisten oireiden käsittelyssä.

Traumatyöskentelyssä tärkeintä on traumatietoinen ja vakauttava työote, jossa hyödynnän integroivia ja kokemuksellisia menetelmiä (ISTT). Olen työskennellyt kehollisesti myös vaikeasti traumatisoituneiden ihmisten kanssa. Vakavissa dissosiatiivisissa häiriöissä teen tarvittaessa yhteistyötä erikoissairaanhoidon kanssa.

Työotteeni perustuu Gestalt-näkökulmaan

  • keskitymme siihen, mitä tapahtuu juuri nyt
  • kokeilemme uusia tapoja olla ja toimia
  • keho tietää ennen ja paremmin, kuin mieli ymmärtää
  • pelkkä puhuminen ei voi tuottaa aivan sitä, mitä tekemisellä saavutetaan
  • Lähestymistapani perustuu vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön. Toteutan radikaalia läpinäkyvyyttä.
 
Radikaali läpinäkyvyys:
  • Olen avoin ja suora niin hyvin, kuin mahdollista.
  • Vältän kysymyksiä,
  • sen sijaan kerron havainnoistani ja vaikutelmistani.
  • Jaan tilanteessa herääviä kokemuksiani ja joskus tulkintojani.

Joskus tulkintani ja päätelmäni ovat pielessä. Sen hyväksyminen on edellytys sille, että voimme molemmat oppia kohtaamisistamme.

  • Toivon sinulta kysymyksiä minusta itsestäni ja
  • rehellistä palautetta terapiasta.

Lähestymistapaani kuuluu myös traumatietoisuus, kehollisuus ja näkemys luonnollisen toiminnan tilasta, jossa elimistön toiminta on vapaata ja joustavaa.

Traumojen käsittely tapahtuu Gestalt-terapiassa purkamalla vanhoja, haitallisia toimintatapoja ja käsittelemällä keskeneräisiksi jääneitä asioita. Oleellista on ruumiillinen turvallisuuden kokemus. Gestalt-terapiassa lähtökohtana on auttaa kehoa ja hermostoa ymmärtämään, että traumaattinen tilanne on nyt ohi. Silloin turvallisuuden tunne voi vahvistua ja oireiden kanssa eläminen voi helpottua. Siksi Gestalt-terapiassa huomio on ennen kaikkea kehossa ja kehotietoisuuden lisäämisessä. Bessel Van Der Kolkin mukaan (The Body Keeps the Score, suom. Jäljet kehossa) ruumiillinen minätietoisuus on ensimmäinen askel kohti menneisyyden hirmuvallasta vapautumista. Tämä askel antaa tehokkaan työkalun kehollisten traumamuistojen käsittelyyn. Kosketus ja kannattelu voivat olla työssä tukena silloin, kun niistä on sovittu yhdessä ja asiakas on antanut niihin suostumuksensa.

Gestalt kuuluu humanistiseen psykologiaan,

jossa ohjaava ajatus on, että ihminen on enemmän, kuin osiensa summa.

  • Lähestymistapa on dialoginen
  • Huomio on tunteissa ja kehon kokemuksissa.
  • Kysymme: “Miten tämä tapahtuu?”
    — ei niinkään “mitä” tai “miksi”.
  • Asioita kokeillaan mieluummin, kuin vain puhutaan niistä.

Olen esitellyt sivuilllani Gestalt-työskentelyä eri näkökulmista: psykoterapia, työnohjaus, kehollisuus, traumatietoisuus, luonnollisen toiminnan tila, ja terveys.

Hinnat

löytyvät sivulta Hinnat. Myös työnohjaus.
Tutustumistapaaminen psykoterpiaan on ilmainen.
Hintoihin ei lisätä toimisto-, laskutus- tai Kanta-maksuja

Minut tavoittaa

  • yhteydenottolomakkeella
  • sähköpostilla
  • WhatsAppilla
  • puhelimitse 9-17

Yhteydenotto-sivulta löytyvät linkit kaikkiin noihin.
Viesteihin vastaan yleensä kahden työpäivän kuluessa.

Palvelut

Vuoden yksilöterapian jälkeen

Hasse on terapeuttina tarkkanäköinen ja läsnäoleva. Hän antaa paljon tilaa dialogille ja asiakkaan omalle oivallusprosessille. Hänellä on luovuutta kokeilla erilaisia lähestymistapoja ongelmaan. Oma prosessini hänen kanssaan oli antoisa ja eheyttävä.

Kahden vuoden yksilöterapian jälkeen

Uskalsin käydä läpi elämäni isoja kipukohtia ja katsoa sisimpääni, sekä kohdata itseni ja ongelmani turvallisesti. Askel kerrallaan olen löytänyt itseni ja arvostuksen itseäni kohtaan sekä uskalluksen elää oman näköistä elämää. Mikään ei mennyt mielestäni pieleen, minulle sopivassa tahdissa varovasti ja turvallisesti asioita avattiin. Nopeampaan tahtiin en olisi kyennyt ja ihmisenä tarvitsin myös sulatteluaikaa. Minulle tämä tapa ja luottamus, kun Hassen kanssa on voinut käydä asioita läpi, on ollut se minulle sopiva.

Kolmen vuoden yksilöterapian jälkeen

Tulin Gestalt-terapiaan pakko-oireiden ja pakkoajatusten takia. Alkujaan halusin hoitaa mustavalkoisesti vain näitä oireita. Terapian aikana aloin hahmottaa (henkisen) hyvinvointini kokonaisvaltaisempana asiana. Keskeisiksi asioiksi nousivat esimerkiksi rajojen asettaminen, aggression ilmaiseminen, rutiinien rikkominen, vastuu, myötätunto itseä kohtaan, vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa, kehollisuus, läsnäolo, kiitollisuus. Koen saaneeni terapiasta todella paljon. Asiat eivät ole enää niin mustavalkoisia. Haluan poiketa tutulta reitiltä ja mennä pihojen kautta. Tunnen kehoni aiempaa paremmin. Olen oppinut, että minun on tärkeää kertoa läheisille, mitä minulle kuuluu. Tai ainakaan he eivät voi tietää, jos en kerro itsestäni. Olen oppinut, että minun on pureskeltava asioita ja annettava asioille aikaa eikä vain nielaista asioita suoralta kädeltä. Elämä on nyt jollain tavalla aiempaa avarampaa.