Traumatietoisuus

Traumatietoinen työote ei ole uusi menetelmä, vaan uusi sensitiivisempi asenne ihmisen kohtaamiseen. Suomessa traumatieoisuutta on edistänyt hammaslääkäri ja terapeutti Kati Sarvela. Hän toteaa: ”Se ei ole terapiamuoto vaan orientaatio, jolla pyritään löytämään inhimillisempiä toimintatapoja havainnoimalla ja hoitamalla oireiden juurisyitä sekä luomaan myötätuntoisempi ympäristö toipujille.” Tässä lähtökodassa ajatellaan, että lähes kaikilla ihmisillä on elämässään traumaattisia kokemuksia. Terapiatyössä tämä näkemys tuo ymmärryksen, että lapsen vähättely, haukkuminen ja hänelle huutaminen voi olla hyvin traumatisoivaa ja vaikuttaa koko lapsen elämään. Kokemusten voimakkuus tai määrä ei ole oleellista. Pahinta on, kun lapsi joutuu kohtaamaan ne yksin. Hän jää vaille kykyjä säädellä kokemuksiaan ja vastata sopivalla tavalla vaikeaan tilanteeseen.

Trauma voi olla ylisukupolvista. Ensimmäinen sukupolvi, joka on itse kokenut esimerkiksi sodan aiheuttamia traumoja, pitää etäisyyttä kokemuksiinsa eikä puhu niistä saati tunteistaan. He välttelevät traumamuistoja esimerkiksi päihteiden avulla. Seuraavat sukupolvet eivät ole kokeneet traumaa itse, mutta he oireilevat kuitenkin tavoilla, joilla ei ole näkyvää yhteyttä omiin kokemuksiin.

Terapeutti saattaa itse tiedostamattaan herättää terapiassa kävijän traumoja ja siten tuottaa hänessä hämmentävää käytöstä. Siksi terapeutti keskittyy tiedostamaan omat tuntemuksensa ja asenteensa, sillä ne saattavat heijastua hänen eleissään, joilla hän voi tietämättään ja tahattomasti herättää kävijässä traumamuiston. Kävijän havainnot voivat helposti yhdistyä hänen aiempiin huonoihin kokemuksiinsa ja lisätä hänen vastustustaan ja estää luottamuksen syntymistä. Luottamuksen rakentuminen edellyttää pysyvyyttä. Terapeutti on erityisen tarkkaavainen ja tietoinen kävijän herkkyydestä kokemustensa käsittelylle, jotta voi tietää, millainen työskentely on kulloinkin mahdollista. Näin terapeutti ei ohjaa kävijää yli tämän sietorajan.

Traumatietoisessa työotteessa terapiassa kävijä nähdään ihmisenä, jolla on ongelmia, ei ihmisenä, joka on ongelma. Traumasta kärsivältä ei kysytä ”Mikä sinussa on vikana?, vaan ”Mitä sinulle on tapahtunut?” Ihmistä ei syyllistetä hänen kokemuksistaan. Terapeutti on myös tietoinen mahdollisuudesta, että voi tuottaa häpeää kävijälle. Näistä syistä terapeutti ei avaa kävijän traumoja tarkoituksellisesti uudestaan, vaan korostaa terapiassa hänen mahdollisuuttaan valita itse. Terapeutti on myös tietoinen, että trauman kokenut voi tuntea vaihtoehtonsa hyvin rajatuiksi. Terapeutti auttaakin tilan kokemuksen lisääntymessä ja ohjaa kävijää hänen vireystilansa säätelyssä.

Lopulta tavoitteena on ruumiillinen demokratia, jossa ihminen luottaa omaan itsemääräämisoikeuteensa ruumistaan, rajoistaan ja tarpeistaan. Silloin yksilö voi tuntea olevansa itsenäinen toimija, joka itse valitsee, eikä tunne itseään muiden tekojen kohteeksi.

[Lähteet):

Sarvela, K. 2020. Traumainformoidun hoidon taustaa. Teoksessa Auvinen, E. & Sarvela, K. (toim.). Yhteinen kieli: Traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen. Helsinki: Basam Books Oy. Nextory. 13.4.2023.

Supernovat
https://www.supernovat.com/materiaalipankki

Tuisku Sulin, 2022: Kohtaa trauma, kohtaa ihminen – Opas traumatietoiseen työotteeseen. Supernovat-hanke, Helsinki.
https://static1.squarespace.com/static/60d44e0157912a23cf15e420/t/6284b401c67a253495ccce55/1652864014382/Traumaopas.pdf

Iina Törrönen, 2023: Traumainformoitu työote mielenterveystyössä. Opinnäytetyö, Karelia ammattikorkeakoulu.
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/799454/Torronen_Iina.pdf?sequence=3